Historia
Mitä? Miksi? Milloin?
oli oikeastaan vain hetken mielijohde. Olin jo kauan aikaa halunnut tehdä jollekin fanisivut kun olin katsellut ja kierrellyt suomalaisilla fanisivuilla ja ihaillut niiden ulkoasuja jne. Halusin itsekin päästä väkertämään jotain suurempaa projektia. Sitten mieleeni vain välähti,
Kuten sanoin, McFlylle oli jo suomalaiset fanisivut joiden nimi oli liitteellä finland/suomi, niin en halunnut sellaista nimeä valita (vaikka se olisi ollut mielestäni oikein hyvä ja selkeä) niin, että oli keksittävä jotain muuta. "Hey", "Ho", "Go" ja muut sellaiset eivät oikein houkutelleet, joten päätin sitten vain ottaa jonkun kundien lauluista ja liittää sen nimeen, eikä se ollut kovin vaikeaa. Valitsin McFlyn toisen sinkun
Obviously McFly ehti majailla freewebs ilmaishostissa ensimmäisen version ajan. Sain oman domainin nineteen72.orgin 12. kesäkuuta, joten muuton tiesin tulevan. Sivujen osoite tietenkin vaihtui, mutta en kuitenkaan vaihtanut sivujen nimeä, vaikka aluksi olikin tarkoitus. Nyt ollaan turvallisesti domainini hostissa ainakin vuoden eteenpäin. Katsotaan sitten mitä sen jälkeen tapahtuu.